Lupaus hyvä kymmenen

Suunnittelen vuosittain uusia ja parempia uudenvuodenlupauksia parantaakseni elämänlaatuani. Etenkin loppuvuoden mittaan keksin toinen toistaan parempia lupauksia, ja karsin joukosta suosikkini toteutettavaksi. Olen joka vuosi luvannut jotain, vaikkakin useimpien tavoin onnellisesti unohtanut pyhät sanani ennen kuin tammikuu on loppunut.

Käyttökelvottompimpiin lupauksiini kuuluu muun muassa kahden litran päivittäinen vedenjuonti sekä elinikäinen puhelakko äidilleni. Jälkimmäiseen vuodenvaihteeseen sisältyi väkisin mummolaan raahaaminen ja tuoreen murrosikäisen uloslähtökielto. Takapihan ilotulitukset eivät sinänsä olleet vaihtoehto.
Karkkilakko kaatui omaan mahdottomuuteensa ja hyvä-teko-päivässä-sääntö aiheutti vain kamalia omantunnonkolkutuksia. Puhumattakaan yläasteen viimeisen ysin keskiarvon tavoittelemisesta.
Toissavuotinen lupaus jokapäiväisestä tunnin kestävästä liikunnasta oli ehkä hyvä ja tarpeellinen, mutta tyssäsi joka tapauksessa rehelliseen laiskuuteen. Jaksoin lenkkeillä parin kuukauden ajan ennen kuin lievensin määrä kolmeen tuntiin viikossa. Kesäkuun aikana lenkkeilin suunnilleen en koskaan, ja siihen kuihtuikin sitten se lupaus. En ole ehkä koskaan pystynyt pitämään uudenvuoden lupauksiani, mutten aio lopettaa niiden tekemistä tähän.

Tulevan vuoden lupaus lohkaissee pohjan kulutusjuhlaltani ja toivottavasti kiillottaa hieman ekologisia ajatusperiäni. Vieroittaudun massavaatekauppojen vaikutuspiiristä ja kokoan garderobini kirpputorien antimista, enkä vähiten siksi, että Vallilan makasiinien Valtteri sattuu sijaitsemaan nykyään naapurissani.
Olen noviisi kirppareilla ja huono bongaamaan aarteita, mutta innostusta haasteeseen löytyy (kuten joka vuosi näihin aikoihin, kun suunnitelma ei ole edes vielä täytännössä..). Unelmoin oppivani pitkäjänteisyyttä ja tarkkasilmäisyyttä, löytäväni kierrätyksen riemun ja mielinmäärin laadukasta vintagea.
Nyt täytyy vain toivoa, ettei tammialet ja alkuvuodesta kauppoihin saapuvat kevätmallistot tuhoa glamorisoituja ajatuksiani.